LOHDUTTOMUUS

Jo kolme antihistamiinitablettia takana tälle päivälle. Leikkaan kynnet niin lyhyeksi kun saan, etten saisi raavittua ihoa enempää rikki. Käyn suihkussa ja voitelen koko kropan. Levitän kortisonia kasvoille, kaulaan, selkään ja käsivarsiin. Otan Ataraxia yliannostuksen ja hytisen paikallani. Hikoilua tulee välttää viimeiseen asti, koska se on pahinta, mitä iholle voi tehdä. Mutta koska iho on auki, ei se pidä lämpöä yhtään ja laittaa siksi palelemaan kaiken aikaa. Nukkumaan en uskalla mennä, koska kammoan niitä tuskan hetkiä keskellä yötä, kun parin tunnin yöunen jälkeen herää raapimaan, kun kutinaa ei lopeta mitään. Olen väsynyt ja tunnen, kuinka iho tarvitsisi lepoa. Itken lohduttomasti. Tätä kutinaa ei pysäytä mikään. Mietin mielessäni, mitä olen tehnyt tämän kärsimyksen ansaitakseni. Ikään kuin atopia olisi seuraamusta jostakin teosta. Kärsimyksen äärellä järki sumentuu. Itku tulee sykäyksissä, puuskittain. Silmät katsovat hätääntyneenä ei-mihinkään - kuinka kauan tätä taas jatkuu? Koska väsyn niin paljon, että päätän riistää itseltäni hengen saadakseni rauhan?