"OLET PARANTUNUT"

Laskeudun makuulle ja alan odottaa antibiootin vaikutusta. Ikään kuin kuulisin rasahduksia sen syöksyessä kohti balteeritulehdusta ja iskiessä siihen armottomat aseensa. On kulunut vuosia kun viimeksi söin lääkekuurin. Olen joutunut elämäni aikaan syömään niin paljon raskasta medikaattia aina siklosporiinista lähtien, että jätän väliin kaiken sellaisen, jotka on mahdollista hoitaa paikallisemmin. Tällä kertaa vierailu Ihopisteessä sai vakuuttumaan, etteivät paikallishoidot riitä.

Makaan ja odotan, että hiukseni alkavat irrota päästä ja vatsani turvota. Leukaani on sivelty rikkiä ja se haisee samalta kuin sairaalan käytävät.
"Bakteeritulehdukselle on annettava kova isku", minulle sanottiin. "Hoito ei saa loppua kesken ja vaikuttavan aineen pitää olla riittävän korkeissa pitoisuuksissa, että se toimii."

Kunpa atopian kanssa olisi yhtä helppoa. Otat vain lääkkeen, odotat, että se vaikuttaa, ja tulet terveeksi. Olet parantunut, olet terve.
Ummistan silmäni, kuuntelen rasahduksia ja vaivun uneen mantran kaikuessa. Olet parantunut, olet terve, olet parantunut, olet terve...

KIERROS

En muista enää, mistä lähtien iho on ollut huonompi. Kun ei se koskaan ole terve ollut, pääsee kunnon huononeminenkin tapahtumaan salakavalasti. Varmaan keskuslämmityksellä ja ilmojen kylmenemisellä on ollut asiansa pelissä. Pari päivää sitten tuttava kysäisi ohimennen, kuinka olen jaksanut atopian kanssa. Edellinen tunti oli ollut äkillisen kutinan kourissa tuskailemista, ja meinasi itku tulla kysymyksen kuultuani. Mutisin vastaukseksi jotakin ja lähdin pois paikalta. Varmaan kasvoni kertoivat enemmän kuin ääneen lausutut sanat.

Mitä toivoa siis on atoopikolla? Onko parannuskeino näkyvissä vielä elinikämme aikana? Voisiko ihmeparantumista tapahtua? Atoopikkojen sairastaminen on hiljaista puuhaa. Sen pystyy peittelemään vaatteilla, ja jopa kasvoissa osittain meikilläkin (ellei äkillinen lehahdus ja turvotus ole juuri päällä). Jopa kutina näyttää jonkun silmissä sellaiselta, jonka voisi lopettaa vakaalla päätöksellä. Atoopikon tuskaa on vaikea selittää ja sen vakavuutta varmasti asiasta tietämättömän vaikea ymmärtää.

Atoopikoiden on tutkittu olevan herkkiä ja tunnollisia, vaikka sairautensa takia enemmänkin vähempi tekeminen olisi paikallaan. En tunne tapauksia, jotka olisivat työkyvyttömyyseläkkeellä ihottuman takia. Harva saa Kelan vammaistukea. Kuulin juuri tapauksen atoopikosta, jolta oli evätty korvattavuus takrolimuusi-voiteeseen, koska hän ei ollut ostanut sitä riittävän usein. Ikään kuin lääkärin B-lausunto ei olisi riittävä todiste.

Ja sitten nämä kotilääkärit neuvoineen, kun eivät muusta tiedä. Kun selkä, vatsa, käsivarret ja kasvot ovat niin auki että vaatteet päällä sattuvat, ei ulkopuolisilta neuvonantajilta haluaisi kuulla halaistua sanaa.

Mutta näin se jatkuu: kierros kerrallaan. Iho lehahtaa, raapii rystyset maitohapoille, yrittää rauhoittaa ihon lääkevoiteilla, läähättää uupuneena tovin, rasvaa, rasvaa, rasvaa, saa vihdoin paranemisprosessin liikkeelle ja repii suomuja pois kun iho alkaa uusiutua, rasvaa, rasvaa, rasvaa koko ajan, vetää henkeä, kunnes taas, ehkä puolen päivän, joskus jopa kahden päivän jälkeen kierros lähtee taas käyntiin.

BLOGIVINKKI

Blogi nimeltään Atoopikon Painajainen käsittelee ihon kanssa elämistä meille hyvin tutusta näkökulmasta. Kannattaa tutustua.

ATOOPIKON ARKEA

Laitoin lakanat pyykkiin ja vaihdoin tilalle uudet, puhtaat, valkeat. Kävin suihkussa ja rasvasin ihon huolellisesti. Aamulla tyyny oli täynnä verisiä viiruja. Aamupuuhat kuluivat kylpyhuoneessa tarkastellen, mistäs kohtaa tällä kertaa pääsi vuotamaan.

OLIIVIÖLJYÄ

Hyväilevästä kesästä huolimatta iho on vaatinut kärsivällisyyttä toden teolla. Kuivuuttaan ovat rutisseet kaikki ohuet ihoalueet, eli kasvojen ja kaulan lisäksi kropan taitekohdat. Voiteita on saanut lisäillä kymmeniä kertoja päivässä, ja välillä on tuntunut, ettei uskalla hymyillä, ettei jostakin kohtaa repeäisi.

En ole ollut koskaan suoranainen öljyjen ystävä. Olen välttänyt niiden käyttöä siksi, että niissä saattaa olla joitakin yrttejä, jotka luonnonmukaisuudestaan (sinänsä hyvä) huolimatta saattavat aiheuttaa allergiaoireita. Ceridalia käytin joskus paljonkin, mutta en pitänyt siitä, miten se sottasi ja läiskyi helposti joka paikkaan, kun sitä levitti iholle. Sinänsä se tuntui hyvältä, mutta liekö syynä siihen vain kyllästyminen, kun jätin sen pois.

Eilen kuitenkin pullotin neitsyt oliiviöljyä pienempiin pulloihin ja sitä läikähti pöydälle. Oliiviöljyhän on kallista eikä sitä mielellään tuhlaisi. Hetken mielijohteesta kostutin sormeni pöydällä olevaan läikkään ja rupesin levittämään öljyä käsivarsiin ja kasvoille. En erityisemmin pitänyt oliiviöljyn tuoksusta (sehän on aika ruokaisa), mutta olin todella hämmästynyt, miten hyvin öljy piti kosteuden. Koko iltana ei tarvinnut lisätä voiteita ollenkaan. Öljyn vaikutuksesta ihastuneena laitoin sitä aamullakin. Ajattelin, että käytetään nyt niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. Vinkin päätin kirjoittaa tännekin, jos joku on kokeilunhaluinen tai kiinnostunut lukemaan toisten kokemuksista.

ILMASTONMUUTOKSEN "HYÖTYJÄT"

Kun ihmiset ovat pahoitelleet leutoa talvea, olen pysynyt hiljaa ja ollut mielessäni kiitollinen siitä, että atoopikoille on suotu hieman helpottavampi vuosi. Pakkasten kiristyttyä luminen maa näyttää kyllä kauniilta ja tuo valoa mieleen, mutta ihon kunto heikkeni kuin napin painalluksella. Kiristys, kutina ja punoitus alkoivat välittömästi.

Hain lähetteen valohoitoon. Noudin ilmankostuttimen ullakolta, ja yritän kamppailla sen avulla ilman kuivuutta vastaan. Rasvaan ihoa vimmatusti. Voiteet helpottavat, mutta tukkivat samalla ihohuokosia ja saavat karvatuppitulehdukset valloilleen. Näytän siltä kuin minulla olisi joku rokko. Energiaa kuluu ihoon ja voimavarat tuntuvat taas loppuvan. Nukun pitkään ja huomaan, kuinka ihostani on jälleen tullut "normaalin arkitaiston" sijaan sotatanner. Kunpa tulisi jo kesä.